Wednesday, September 14, 2011

Hääpäiväkertomus part 2

Sori kaverit, että tässä on kestänyt näin kauan kirjoittaa loput, mutta koulu alkoi ja alkoi kiirus. Tässä oli näytelmän enskarit ja kaikki välissä. Mutta nyt se siis on täällä...

Kertomus part 2!!

Kahvit oli katettu, kakut esillä. Oli muuten ihanat kakut: mansikkakermakakut, joissa sisällä jotain vaniljamoussea tms. koristeltu niin, että kakun päällä oli mansikoista tehty sydän. <3 Meille tuotiin saliin meidän omaan pöytään pieni sydänkakku ja koriste laitettiin pöydälle kakun viereen. Saimme myös kahvit pienessä pannussa pöytään tarjoiltuna. Lähdimme leikkaamaan kakkua, Harri antoi minulle kakkulapion. Olin lukenut jostakin, että se kuka polkaisee ei ole se joka määrää kaapin paikan, vaan se joka pitää kättä päällimmäisenä leikatessa, eli päätin ujuttaa jotenkin lapion Harrille muka "epähuomiossa". Sain tämän onnistumaan.

Alettiin leikkaamaan kakkua ja Harri himmaili tahtia. Minä aloin matkalla miettiä, että hitto, tuohan vois vaan painasta lapion alas ja polkasta. Seuraava ajatus oli, että miks mä en tee niin?? Samalla sekunnilla tein sen mitä suunnittelin ja minähän se sitten ehdin polkaista. Kaikki repesivät niin remakkaan nauruun, että seinät kaikuivat. Olen muutenkin sellainen, että pienellä valppaudella ja oveluudella saan lopulta pääni läpi, joten minusta tää oli hyvin mun tyylistä. :D Totesin vaan, että eipähän tainnut jäädä epäselvyyttä tästä ja virnistin kameralle. Harrikin nauroi vedet silmissä.

Tässä välissä kaasot järkkäsivät vähän ohjelmaa. He pitivät meille tuttujuttushow leikin, jossa meille annettiin yksi molempien kenkä ja meidän piti vastailla kysymyksiin, tyyliin "kumpi vie useammin roskat?, kumpi ajaa paremmin autoa? ja kumpi tekee yleensä aloitteen..." Muutama hyvä naurunremakka saatiin kyllä aikaiseksi.

Seuraavaksi oli ohjelmassa lauluesitykset. Sydämeni hakkasi kovasti jo ennen kuin musiikki edes alkoi. Veljentyttöni laulaa aivan uskomattoman kauniisti ja minua jännitti ihmisten reaktiot hänen puolestaan, sillä harva tietää millainen ääni tuolla tytöllä on. Veljeni (Isto Hiltunen, joo just se iskelmälaulaja) oli taustalla säestämässä. Asetelma oli jotenkin tosi ihana. Isä ja tytär jotka harvoin esiintyvät yhdessä ja tunnettu laulaja säestämässä kitaralla.

Ensimmäinen laulu oli Anna Puun - Sinä olet minä. Tiesin, että kyyneleet eivät ole kaukana, mutta alussa tsemppasin ja sydämeni hakkasi niin lujaa.. tuntui kuin se olisi suunnitellut hyppyä ulos rinnasta. Kyynelehtiminen levisi yleisössä ja katsoin haltioituneena kuinka kaikki vain tuijottivat hiljaa kuunnellen Susannan laulua. Nähdessäni Harrin siskon itkevän valtoimenaan muakin alkoi itkettää väkisin, vaikka kuinka yritin pidätellä. Harri yritti lohdutella mua. Kukaan ei sanonut sanaakaan ja aplodit biisin jälkeen olivat kyllä mahtavat. Oon kyllä ylpeä täti.

Seuraavana biisinä oli Johanna Kurkelan - Rakkauslaulu, jota äitini ja Harrin äiti lauloivat yhdessä mukana. :D

Kolmantena biisinä tuli vähän enemmän tunnelmaa nostava Ingrid Michaelsonin - The Way I am. Pyysin Susannalta ainakin yhden englanninkielisen biisin, koska meillä oli myös noita ulkomaalaisia vieraita (skotti, brassi ja saksalainen). Tämä herätti muutamia hymyjä ja nauruja.

Seuraavana oli vuorossa Harrin tädin miehen kaksi kuorotyyppistä laulua, joista toinen oli Olavi Virran Lumous ja toisen nimeä en muista. Lumous kyllä sai minut taas kyyneliin. Kari lauloi ilman säestystä ja voi kuinka kauniilta se kuulosti. <3

Kuulimme myös kaksi ylläribiisiä! Veljeni bändikaveri ja hänen vaimonsa tulivat soittamaan hanuria Iston seuraksi niin hepä sitten esittivät pari yllärikappaletta hanureilla. Toinen heistä on voittanut kultaisen harmonikan ja molemmat ovat todella lahjakkaita. Kuulosti todella hauskalta kun he soittivat vauhdikasta polkkaa ja ihmiset alkoivat taputtaa. Tiesin, että valitsemamme ohjelma olisi sellaista missä olisi jokaiselle jotakin, mutta tämä oli kyllä huippu yllätys. :)

Tämän jälkeen pidimme pienen ohjelmatauon ja kiersimme juttelemassa taas vieraille.

Harri piti minulle puheen, jossa hän kertoi vieraille, että meidän rakkautemme on sellaista laatua, että se kesti kauemmin syttyä. Hän ei heti uskonut tämän olevan kovin vakava suhde, mutta se vähitellen muuttui sellaiseksi. Kuulemma intin aikaan hän sitten tajusi, että tuo jaksaa vieläkin katella mua vaikka oon kaikki viikot poissa, et olisko tässä nyt sit jotain vähän enemmän. Mä olin päättänyt jo kauan ennen sitä ettei tässä saa luovuttaa helpolla. Harri kertoi myös vieraille aiempiin puheisiin viitaten anteeksiantoon, kuinka olin hermoillut aiemmin että jos musta ei tulekaan kovin nättiä morsianta ja Harri sit siihen että "Anteeks ku en heti sanonut, mutta sä et näytä nätiltä kulta, vaan aivan tyrmäävän kauniilta." <3<3<3

Tämän puheen jälkeen pyysi minut tanssimaan ensi tanssiamme avioparina.

http://www.youtube.com/watch?v=dtk-mgCYHnY

Olimme sopineet, että koska harjoittelu jäi meiltä tosi vähälle, niin näytetään vaan tosi yyyyber rakastuneilta niin kukaan ei huomaa miten askelletaan. Me sit keinuttiin rauhassa ja lähekkäin ja katseltiin vuoroin toisiamme silmiin ja vuoroin vaan hymyiltiin ihmisille. Se meni tosi hyvin ja loppuun saatiin sitten taivutuskin. Osa vieraista oli tässäkin tippa linssissä. :)

Täytyy myöntää, että mua jännitti ihan hurjasti tuo tanssi, mutta tuossa tilanteessa se vaan meni ihan täydellisesti. Tanssittiin hyvin yhteen ja se oli varmaan yksi tunteikkaimmista hetkistä mulle koko päivän aikana, tietty kirkkoseremonian lisäksi. Toi jäi mieleen jotenkin niin herkkänä hetkenä mulle, et alkaa kyllä kyyneleet valua kun vaan miettii. <3

Tämän jälkeen alkoi tanssimusiikki soida ja Isto alkoi laulaa. Oli tosi ihanaa, että veli soitti meidän häissä, vaikka sanoinkin, että mieluummin haluaisin hänet paikalle vieraana. Osa vieraista kävi sitten toivomassa Iston omaa tuotantoa, kun tämä olisi vissiin soittanut mielellään vain coverbiisejä. :D

Sieltä tuli sitten myös mun Iston lempibiisi http://www.youtube.com/watch?v=DoQx-IUKWGY eli Rakkauden laulu. Toi on ihana biisi ja muistan sen lapsesta saakka, kun Iston eka levy oli tehty ja se toi sen meille kotiin C-kasetilla ja sano et äiti, täs on mun levy. Osasin sillon jo heti ton sanat ulkoa kun levy tuli virallisesti ulos. :) Hain Harrin tanssimaan, mut ehdittiin tanssia noin puolet kun alettiin jutella et Harrin pappa olis varmaan tosi ilahtunut jos hakisin tanssimaan ja niinhän mä sitten tein. Oli ihana tanssia. Tanssin sitten myös Harrin isän kanssa ja Harri puolestaan tanssitti naisväestöä.

Tanssin tauotessa tuli vuoro kimpun ja sukkanauhan heiton. Ensin heitin heittokimpun, jonka sitten nappasi Harrin serkun vaimoke. Sukkanauhan nappasi puolestaan yksi kavereistamme, joille olemme jo povailleet häitä muutenkin ja ilmeisesti tuo oli jo toinen sukkanauha tämän kesän aikana. Heitimme sitten oman sukkanauhani, vaikka alunperin ajattelin säästää sen..

Tuossa sukkanauhan heitossa kävi pieni vahinko. Harrin serkku yritti mennä niin kovasti sukkanauhan perään, että onnistui liukastumaan lattialla ja hänen pikkusormensa meni sijoiltaan sivulle ylimmän nivelen kohdalta. Harrin eno nappasi sormesta kiinni, veti sen suoraksi ja laittoi päälle jääpussin. Ei sentään tarvinnut ambulanssia kutsua.

Seuraavat ohjelmanumerot olivat karaoke ja iltapala. Karaoke alkoi hiljakseen ja porukka innostui ihan hyvin laulamaan. :) Iltapalaa kiiteltiin kovasti. Nälkä ehtii jo kummasti tulla illalla, vaikka olisi kuinka tukevasti syönyt. Ruoan turvin jaksoi sitten tanssia myöhälle yölle!

Oli kyllä ihmeellinen tuuri aikataulun kanssa, että sattui vielä täysikuu sopivasti ja mikä parasta kirkas tähtiyö. Tuntui aikamoiselta kohtalolta, että samana yönä näkyi taivaalla meteorimyrsky, joka aiheutti satoja tähdenlentoja. Kaverit hengailivat pihalla ja bongailivat tähtiä ja tulivat jossain vaiheessa sanomaan, että satuitko huomaamaan, että pihalla on luonnon oma valoshow.. :O Harri siinä sitten naureskeli, että joo, kun sain kuulla et ei saada tulishowta sittenkään niin tilasin sitten meteorimyrskyn sen sijaan... :D

Ilta päättyi meidän ja suurimman osan vieraista kohdalta kolmen maissa kun talon väki hääti meidät ulos. Noh, olihan se odotettavissa, etteivät he antaisi meidän jatkaa koko yötä. Hiivimme siitä sitten rauhassa huoneeseemme. Kaasot olivat käyneet koristelemassa meidän huoneen. Siellä oli huoneen hintaan kuuluvan kuoharin lisäksi meidän oma kuoharipullo, hedelmiä, marjoja ja valkoinen paperipussi.

Olimme ihmeissämme, että mikäs tämä... Avasimme pussin ja sieltä löytyi vaikka mitä ihania hääyöleluja ja herkkuja, kuten hierontaöljyä, lemmennopat, suklaata jne. Lisäksi paketissa oli kaasojen antamat häälahjat. Saimme Kaisalta (jota kutsutaan Kakuksi..) hopeisen koristeellisen kakkulapion, joka oli n. 1920-luvulta peräisin. Kaisa kertoi lapion tarinan meille. Hänen sukunsa omisti Karjalassa kello ja koruliikkeen joka jouduttiin sulkemaan kun he lähtivät evakkoon. Uusi liike avattiin Helsinkiin ja edelleen kauan liikkeen sulkemisen jälkeen heillä on vielä säilössä osa liikkeestä jääneistä tavaroista. Yksi niistä oli tämä kakkulapio. Olin tosi liikuttunut ja aion pitää kakkulapiosta hyvän huolen. Se oli todella kaunis ja tosi mun tyylinen juttu. Aivan ihana. <3 Lisäksi Salli antoi meille aivan ihanan hänen äitinsä tekemän Ruusu -grafiikkavedoksen. Aion kehystää sen ja laittaa esille. Aivan mielettömän hieno! <3

Kaasot hoitivat kyllä hommansa erinomaisesti, samoin seremoniamestarimme. Olin tosi otettu kaikista pikkujutuista joita he olivat järkänneet meille <3

Oli ihana ja toisaalta tosi väsyttävä päivä ja jäi kyllä ihania muistoja koko elämän tarpeiksi. Kuviakin saatiin paljon todisteeksi. :) Laitan niitä vielä perään.

Hääyön jälkeinen aamu meni tosi mukavasti lojuen porealtaassa ja saunoen kullan kanssa. <3

Oltiin kyllä iloisia, kun ehdittiin jutella tosi paljon vieraiden kanssa, mutta kuitenkin oli tarjolla myös sopivasti ohjelmaa. :) Oli ihana kuulla kehuja koristeluista ja ruoasta. Ihmiset selkeästi nauttivat olostaan! Kaikki meni tosi putkeen ja mistään ei jäänyt sellainen olo, että vitsi kun olisi tehnyt tämän toisin. :)

Ihana päivä!! :)














Kate Hogg




















Kate Hogg




















Kate Hogg




















Kate Hogg





















Kate Hogg















Kate Hogg
















Tuukka Ruotsalainen





















Tuukka Ruotsalainen




















Kate Hogg




















Kate Hogg




















Kate Hogg




















Kate Hogg




















Kate Hogg




















Kate Hogg




















Kate Hogg
















Tuukka Ruotsalainen
















Tuukka Ruotsalainen
















Tuukka Ruotsalainen




















Tuukka Ruotsalainen
















Tuukka Ruotsalainen




















Kate Hogg
















Kate Hogg
















Kate Hogg




















Kate Hogg




















Kate Hogg
















Kate Hogg

















Kate Hogg
















Tuukka Ruotsalainen




















Kate Hogg




















Kate Hogg
















Kate Hogg















Kate Hogg

















Kate Hogg
















Kate Hogg





















Kate Hogg
















Kate Hogg




















Kate Hogg
















Olli Kalima




















Kate Hogg















Kate Hogg




















Kate Hogg





















Olli Kalima




















Olli Kalima




















Olli Kalima

3 comments:

  1. Eksyin blogiisi jonkin toisen blogin kautta ja pakko kommentoida, että aivan mielettömän kauniita kuvia (kuten morsiusparikin.. Ja kaikki.. Ja etenkin tuo sun puku on nappivalinta!) :)

    Onnea näin jälkikäteen!

    ReplyDelete
  2. Voi kiitosta. :) Kiva kun kävit vierailulla!

    ReplyDelete